Meistä

Me, Greete Studion työntekijät, olemme Kollegoja isolla K kirjaimella. Oikeastaan – me olemme perhe.

Kukaan ei muista kuinka kauan sitten meistä tuli perhe, mutta se tapahtui kauneushoitolan Desireen työvuosina. Se oli kuin meidän toinen koti ja me maailman paras tiimi. Uudet työntekijät otettiin avosylin vastaan ja pois lähteneiden kanssa ystävyys jatkui.

Yhteiset muistot, uudet tuulet, vaikuttavat kokemukset, ahkera ja ystävällinen yhteisö! Tämä on Greete Studio.

GEETEN TUTUSTUS

TIINA

Kampaaja, meikkaaja

Tiinan käyntikorttiin voi kirjoittaa kampaaja ja meikkaaja-maskeeraaja. Tiina sai kultaiset kädet perinnöksi tädiltään, joka oli myös kampaaja. Näin ollen, jotain tuli mukaan luontaisesti ja muun on hän saavuttanut määrätietoisella työllä. Kampaajakoulusta hän sai diplomin samana päivänä, kun Virossa otettiin taas käyttöön Viron kruunu. Tiina on jatkuvasti kehittänyt osaamistaan, hänellä on Pivot Point -ohjelman kansanvälinen sertifikaatti. Vuonna 2014 hän löysi meikkimaailman, opiskeli meikkaajaksi Meigikoolissa ja maskeeraajaksi Grimmikoolissa. Tiina tarjoa asiakkaille mukavia ja kompakteja palveluita – meikki ja kampaus samalla. Hänen harrastus tukee kilpatanssiurheilua, suuri intohimo on tanssiaiskampaukset. Hän on opiskellut korkeakoulussa liiketoimintaa.

Käyttäen osaamista ja tietoa, syntyi Desiree salongille luonnollisena jatkeena Geete Studio.

PIRET

Kosmetologi

Piret opiskeli kosmetologiksi 1990 loppupuolella. Koulun päättyessään hän työskenteli muutamassa kauneushoitolassa ja pidempi työura oli Tallinnan keskustan Desireessä. Piret tarjoa erilaisia kauneuspalveluja. Isomman osan työpäivästä hän tekee karvanpoistoja. Asiakkaat ovat sanoneet: „Työn jälki on laadukas, mutta nopea “. Ulkoisen kauneuden lomassa Piret oppi tunnistamaan myös sisäisen kauneuden. Korkeakouluvuodet laajensivat maailmankatsomusta ja kehittivät empatiakykyä. Hän antaa itsestään parhaan tarjotakseen jokaiselle asiakkaalle henkilökohtaista ja laadukasta palvelua sekä luottamuksellisuutta. Piret voi sanoa käyttävänsä käsien lisäksi työssään myös sydäntään.

VIRVE

Kampaaja

Virve on kampaaja ja se on hänen elämänsä ainoa ammatti. Virven ensimmäinen työpaikka oli Tallinnassa Vene kadulla sijaitseva maineikkaassa salongissa.

Hän työskenteli melkein 20 vuotta Olümpia hotellin Desiree kauneussalongissa.
Aikoina, jolloin Virve aloitti työt ei saanut miesten hiuksia leikata naisten salongissa, näin olleen hänestä tuli kampaaja. Virven vahvuus on permanentit. Tänä päivänä sen osaamista kampaajakoulussa harjoitellaan liian vähän. Virve tykkää tehdä työtä kiireettömästi.

Kampaajan ammatti tekee hänet onnelliseksi.